Vaarallinen ei
Joidenkin ihmisten on vaikea hyväksyä sanaa ei. Se kun panee rajan heidän ja muiden välille. Omalle puolelleen on jäätävä, mutta sitä on vaikea hyväksyä. Millainen… Lue lisää »Vaarallinen ei
Joidenkin ihmisten on vaikea hyväksyä sanaa ei. Se kun panee rajan heidän ja muiden välille. Omalle puolelleen on jäätävä, mutta sitä on vaikea hyväksyä. Millainen… Lue lisää »Vaarallinen ei
Psyykkisten voimavarojen määrä eri aikoina vaihtelee meissä luonnostaan. Niiden vähentyminen ohjaa meitä toimimaan siten, että ne lisääntyvät jälleen. Kun voimavaroja on riittävästi, meistä tuntuu eloisalta,… Lue lisää »Särkynyt astia
Amerikkalaisessa elokuvassa Uskon joulupukkiin (2022) intoilee Tom, joka somistaa kotinsa runsain joulukoristein, leipoo pipareita yömyöhään ja osallistuu perinteiseen rekikilpailuun vastikään itserakentamallaan reellä. Hän kertoo uskovansa… Lue lisää »Jouluinhosta jouluintoon
Kaksi täysin toisilleen tuntematonta on valittu aviopariksi. Heidän tarkoitus on tavata ensi kertaa alttarilla vihkijän edessä. Hämmentynyt tunnelma välittyy kotisohvalle, kun morsian odottaa yksin kuin… Lue lisää »Riitänkö?
Negatiivinen uutisointi saa mielemme synkeäksi. On kurjaa kuulla muiden kokemista järkyttävistä kohtaloista, sodista, sairauksista, kuolemista tai tapaturmista. Miten niin paljon pahaa tapahtuu ympärillämme? On aivan… Lue lisää »Uhka vai mahdollisuus?
Positiivisuus on tämän päivän sana, ja ainoa oikea asenne. Ajatellaan, että on jo ihmisen itsensä hyvinvoinnin kannalta tärkeää kääntää katseensa hyviin asioihin. You are what… Lue lisää »Älä droppaa tunnelmaa – Positiivisuus ennen kaikkea
Sadun kiehtova lumo kietoo pehmeään syliinsä. Jännitys purkautuu lopulta, paha saa palkkansa ja hyvä voittaa viimein. Ahdas hämäryys häviää ja valo lähes sokaisee kirkkaudellaan. Upeat… Lue lisää »Satujen salvat – Tuhkimolla tunnelukko?